Okr_otsikko
B90a27142cc5933119e7e33b2199a16f38032ac8
1-2012
Seuraava lehti ilmestyy 29.2.
D6c0e3022d00a44118db630051086476aea86e52

Torpasta vapaa-ajan koti

Tätä 1930-luvun torppaa on laajennettu ja kunnostettu perusteellisesti. Neljäntoista vuoden aikana talo on kokenut ison muutoksen, niin rakenteellisesti kuin sisustuksellisestikin.

Mökkiä laajennettiin alkuperäisestä 60 neliöstä 72 neliöön ja pinnat pistettiin uusiksi katosta lattiaan. Myös piha on kokenut täydellisen muodonmuutoksen.

Omistajapariskunta viihtyy torpassaan ympäri vuoden: mökki on heistä ainoa paikka, missä oikeasti rentoutuu. Uurastus kannatti.

 

 

 

 

  Kaunista käsityötä
Talon ensimmäinen omistaja on jättänyt taloon oman kädenjälkensä käsitöiden muodossa.
  Ikkunapuitteet uusiksi
Ikkunapuitteiden korjaaminen oli suururakka, mutta vaivannäkö kannatti. Lopputulos on upea!
  Entisöityjä kalusteita
Mökistä löytyi paljon alkuperäisiä kalusteita, joita isäntä on pikkuhiljaa kunnostanut ja antanut niille uuden elämän.
  Kesäkeittiössä viihdytään
Kesäkeittiön lattiaan ja pöytään hankittiin pitkät, paksut ja leveät raakalankut. Ne luovat ihanaa tunnelmaa myös ulkoruokailuun.
  Kokkaajan unelma
Kesäkeittiössä voi kokata monella eri laitteella, joista ehkä erikoisin on vuoden 1970 Moulinex-grilli.
 
Tilaa_aurinko_178x165
Ffbdf4fd2999046d0f9ab59972f970ae2a4fb6b9

Pirteä kylpyhuone

Kahden aikuisen kylpytiloihin haluttiin selkeyttä ja ripaus luksusta. Lue lisää »

03202408fd1c7c3ef9ca3897d78b98d180c5c90e

Nuorennusleikkaus 60-luvun taloon

Mittava remontti vei 1960-luvulla rakennetun talon uudelle aikakaudelle. Lue lisää »

Dfac4eafede950c542cf871138b75e05e403e7dc

Persoonallinen hirsisauna

Entinen viljamakasiini remontoitiin tunnelmalliseksi saunaksi. Samalla saatiin lämminhenkinen takkatupa ja hurmaava vierasmaja. Lue lisää »

562899a2a8a4d921b68e68c84394f44eb86fbcaa

Unelmien kesäkoti

Tämä kaunis kesäkoti on syntynyt 11 vuoden remontoinnin tuloksena. Katso kuvat upeasta saaristolaismökistä. Lue lisää »

D6c0e3022d00a44118db630051086476aea86e52

Torpasta vapaa-ajan koti

Tätä 1930-luvun torppaa on laajennettu ja kunnostettu perusteellisesti. Neljäntoista vuoden aikana talo on kokenut ison muutoksen, niin rakenteellisesti kuin sisustuksellisestikin. Lue lisää »